Kuinka punavalkoinen irlanninsetteri vei minut mennessään
Missy, Redwhitesilk Brenda, syntyi vuonna 1998 Vesangalla Päivi Peltosen Redwhitesilk kenneliin ja muutti minulle sijoitukseen ensimmäisen koirani englanninsetteri Hanin kaveriksi. Missy oli elämäni koira, jollaisen saa vain kerran elämässä ja joka sytytti rakkauden rotua kohtaan. Olin 19 vuotias Missyn saadessani ja yhdessä kasvoimme aikuisuuteen. Missy oli luonteeltaan aito punavalkoinen irlanninsetteri, vahvalla itsetunnolla varustettu tulisieluinen narttu, josta vanhemmiten tuli kuin ihmisen mieli. Luotettava seuralainen metsä- ja peltolenkeillä, joka osasi myös jekuttaa halutessaan. Muistan vartoneeni kannon nokassa lukemattomia kertoja odottaen, että neiti suostuisi lähtemään kotiin metsästä.
Kävimme muutamia kertoja peltotreeneissä Missyn ollessa nuori, mutta into linnustusta kohtaa ei koskaan syttynyt omistajalla, vaikka koirasta siihen olisi voinut ollakin. Missy sai kuitenkin toteuttaa itseään ja useaan otteeseen vuosien varrella se saikin hyviä tilanteita ja seisontoja kanalinnuille. Oli mielenkiintoista seurata kuinka Missy toteutti sisäsyntyisiä vaistojaan pahemmin treenaamatta. Muuten harrastimme möllitasolla agilitya ja koiranäyttelyissä käymistä, joista Missylle kertyikin palkintoja sekä koti- että ulkomailta. Missy astutettiin nuorena, mutta syystä tai toisesta se jäi tyhjäksi. 2005 syntyi mielenkiintoinen pentue Suomessa ja olihan se saatava siitä seuraava rodun edustaja. Dealba, kutsumanimeltään Fionna, muutti osaomistukseen vanhemmilleni. Fionna oli rauhaa rakastava hieman varautunut narttu, joka jäi sitten lähinnä luonteen takia käyttämättä jalostukseen.
Missy
Kennelimme tarinaa vuodesta 2006
Missyn siirryttyä sijoituksesta minulle, ajattelin että kokeillaan vielä kerran astuttamista. Kuinka ollakaan astutus onnistui, Missyn ollessa jo seitsemän vuoden ikäinen. Ensimmäinen pentue Rhoswendale kenneliin näki näin päivänvalon vuonna 2006. Pentueeseen syntyi kolme pentua; yksi uros ja kaksi narttua. Oli sanomattakin selvää että kotiin jäisi toinen narttupennuista ja näin saisin toivon mukaan kennelille jatkoa. Sadiesta, Rhoswendale Mairead, kasvoi kaunis ja kiltti narttu, joka sai itsekin kolmen pennun pentueen vuonna 2011. Tästä pentueesta kotiin jäi kasvamaan Ruby, Rhoswendale Brillant Ruby, jolle valitettavasti kehittyi jo pentuna vakava lonkkaniveldysplasia toiseen lonkkaan, joten jalostushaaveet Rubyn suhteen tyssäsivät jo ennen vuoden ikää. Rubyn lonkka operoitiin ja se sai elää hyvää koiran elämää vanhaksi, joka tietenkin oli kaikkein tärkeintä. Tällä välin olin kuitenkin ehtinyt jo tuoda briteistä uuden punavalkoisen nartun Amandan, Courtdown Dancing Queen, joka tuli Suomeen tammikuussa 2010. Tänä päivänä kaikki kennelimme koirat pohjautuvatkin Amandaan, josta tuli sittemmin kennelimme kantanarttu. Amanda sai itse kaksi pentuetta vuosina 2013 ja 2016, yhteensä 18 jälkeläistä ja Amandalle on tähän päivään mennessä (2025) syntynyt jälkeläisten jälkeläisiä jo vajaat kuusikymmentä.
Sadie & Ruby
Sain mahdollisuuden lähteä katsomaan Iso-Britannian rotuyhdistyksen erikoisnäyttelyä vuonna 2009, jossa Amandan emä, Courtdown Beautiful Dawn, teki lähtemättömän vaikutuksen. Ajattelin silloin että tuosta nartusta jos joskus pennun saisin olisin enemmän kuin onnellinen. Eipä mennyt kuin reilu puoli vuotta ja olin paluulennolla takaisin Suomeen Dawnin pentu lentoboksissa. Amanda oli jo pentuna luonteeltaan Missyn tavoin itsevarma ja temperamenttinen. Vanhemmiten Amandasta tulikin laumamme ehdoton kuningatar ja muut koirat Amandan alaisia, jotka tiesivät paikkansa laumassa. Ihmisiä kohtaan Amanda oli lempeyden perikuva. Amanda pärjäsi koiranäyttelyissä erinomaisesti saavuttaen mm. Maailman- ja Euroopan Voittaja tittelit ja koska osoittautui myös terveeksi, sai Amanda ensimmäisen kymmenen pennun pentueensa 2013 ja toisen kahdeksan pennun pentueen 2016. Molemmista pentueista kotiin jäi kasvamaan nartut Isla, Rhoswendale Cardamon Lady ja Mimosa, Rhoswendale Dressed For Success. Isla osoittautui luonteeltaan pehmeämmäksi kuin äitinsä ja vaikka olikin terve ja rodunomainen ulkonäöltään, kahdelle pentuesisarukselle puhjennut epilepsia sai tekemään raskaan päätöksen jättää Isla sisaruksineen pois jalostuskäytöstä. Isla oli kiltteyden perikuva ja takuuvarma hoitotäti myöhemmin Mimosan pennuille.
Amanda
Mimosa & Isla
Tästä päästäänkin nykypäivään. Amandan tytär Mimosa sai kaksi pentuetta vuosina 2019 ja 2021, molemmilla kerroilla kymmenen pentua. Ensimmäisestä pentueesta ei jäänyt pentua kotiin kasvamaan, mutta sijoitukseen lähti Sansa, Rhoswendale Endless Summer. Toisesta pentueesta kotiin jäi Eden, Rhoswendale Flying Without Wings. Sansasta kasvoi kaunis ja tasapainoisen luonteen omaava narttu ja Sansa sai pennut kennelissämme 2023. Pentueeseen syntyi kuusi pentua ja kahdesta narttupennusta toinen jäi vahvistukseksi laumaan: Matilda, Rhoswendale Giving Out A Spark. Tällä hetkellä kotona ovat siis Amandan tytär Mimosa, joka on jo veteraani-ikäinen, tyttären tytär Eden sekä nuorimmainen kolmannessa polvessa, Matilda. Amandan perintö elää vahvana näissä kolmessa ja toivon mukaan kenneliimme syntyy pennut jo neljännessä polvessa joskus tulevaisuudessa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, kuinka monelle perheelle olen pystynyt oman punavalkoisen ystävän jo suomaan. Vaikka pentueita syntyykin kenneliimme harvakseltaan tarkoin harkituista yhdistelmistä, teen myös jatkossa omalta osaltani kaikkeni jotta tämä harvinainen rotu säilyy. Rodun kasvattajia on kourallinen niin meillä kuin maailmalla ja pentueita syntyy Suomessa vain yhdestä kolmeen vuosittain. Iso-Britanniassa punavalkoinen irlanninsetteri on päätynyt Vulnerable native breeds -listalle, joka tarkoittaa että sen rekisteröinnit ovat laskeneet huolestuttavasti lähivuosina. Rodun kanta on ollut suurin juuri briteissä tähän saakka.
Sansa & Eden
Vähän rodusta ja kasvatustyöni periaatteet
Punavalkoisesta irlanninsetteristä on moneksi. Se on utelias ja toimelias koira, joka osallistuu mielellään perheen kaikkeen toimintaan. Se on lempeä ja ystävällinen ja takuuvarma lapsiperheen koira, mutta vilkkauden ja voimansa takia se ei kuitenkaan ole pienten lasten hallittavissa. Se on äärettömän lojaali omille ihmisille, mutta saattaa olla varautunut vieraita ihmisiä kohtaan. Tämä on yksilöllinen piirre ja yhtä paljon on yksilöitä jotka rakastavat koko maailmaa ja kaikkia elollisia olentoja. Punavalkoinen irlanninsetteri vaatii kuitenkin paljon sosiaalistamista heti pennusta alkaen, jotta siitä kehittyy itsevarma ja helppo koira arjessa. Mikäli pennun sosiaalistaminen on tehty kunnolla, sopeutuu se aikuisena helposti erilaisiin tilanteisiin ja paikkoihin ja on siksi myös kiva matkakumppani. Punavalkoinen irlanninsetteri on suhteellisen helposti koulutettava rotu, jolla on norsun muisti niin hyvässä kuin pahassa. Se kestää varsinkin nuorena huonosti toistoja ja motivaatio tekemiseen saattaa sammua yhtä nopeasti kuin on syttynyt. Siksi nuorta punavalkoista tulee kouluttaa määrätietoisesti lempein ottein ja koulutustuokiot on hyvä pitää suhteellisen lyhyinä. Punavalkoisen kanssa voi harrastaa melkein mitä vaan, kunhan pitää mielessä koulutuksen haasteet.
Punavalkoinen irlanninsetteri sopii parhaiten luonnossa liikkumisesta nauttiville ihmisille. Rotua voi harkita myös kaupunkiympäristöön, mutta tällöin tulee huolehtia että sen liikunnan tarve tulee tyydytettyä. Rotu on jalostettu alunperin seisovaksi lintukoiraksi ja vaikka itse en panosta jalostusvalinnoissani käyttöominaisuuksiin, on rodusta haaveilevan hyvä kuitenkin pitää mielessä rodun alkuperäinen käyttötarkoitus, joka näkyy yksilöstä riippuen suhteellisen vahvana riistaviettinä ts. hajut vievät mennessään. Punavalkoinen irlanninsetteri syttyy hetkessä nollasta sataan vainun saatuaan vaikkei näköhavaintoa riistasta olisikaan ja koira on hetkessä omistajalta näkymättömissä. Tästä syystä luoksetulon vahvistaminen ja pillin käyttö on hyvä aloittaa heti pentuiässä. Pitkät hihnalenkit riittävät kyllä tyydyttämään liikunnan tarpeen, mutta elementissään punavalkoinen irlanninsetteri on saadessaan juosta vapaana maastossa. Ja ai että kuinka lumoava näky pellolla juokseva punavalkoinen irlanninsetteri onkaan, siinä on tyyliä ja voimaa jota on vaikea päihittää.
Rodussa ei ole vallalla mitään yhtä erityistä terveyshuolta tai sairautta, mutta yksittäisiä tapauksia löytyy luuston kehityshäiriöiden osalta, kuten myös erilaisia kasvaimia ja perussairauksia. Myös vähäisesti tai ei lainkaan yksilön elämään vaikuttavia virheitä esiintyy jonkin verran, kuten purentaongelmia, napatyriä, häntämutkia ja kivespuutoksia. Irlanninsettereillä on oma immuunipuutossairaus CLAD, johon on olemassa geenitesti. Koirat voivat olla myös perimältään terveitä, jos molemmat vanhemmat tai sukutaulussa esiintyvät koirat on testattu. Myös perinnöllistä kaihia sekä Von Willebrandin tautia on tavattu. Kaiken kaikkiaan voidaan kuitenkin sanoa että rodun yleinen terveystilanne on hyvä ja rodun oletettu elinikä kymmenen vuoden paremmalla puolen.
Punavalkoinen irlanninsetteri ei kuulu PEVISA:an, eli vanhemmilla ei tarvitse olla kennelliiton sääntöjen mukaan mitään virallisia terveystutkimustuloksia, jotta pennut saa rekisteröityä. Itse toivon kuitenkin että rodun yksilöt tutkittaisiin laajasti, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva rodun terveydestä tulevaisuuden kasvatustyön tueksi. Kaikki kennelissämme jalostukseen käytettävät koirat tutkitaan ja lausutaan virallisesti luuston osalta sekä silmät peilataan silmäsairauksien varalta. Kannustan myös kaikkia kasvatin omistajia kantamaan kortensa kekoon rodun hyväksi. Kotikoiran omistajan on hyvä tietää, onko oma koira luustoltaan terve vai onko rakenteessa poikkeavaisuuksia jotka on hyvä ottaa huomioon koiran arjessa. Itselle tärkeää jalostusvalintoja tehdessä avoimen luonteen, terveyden ja rodunomaisen ulkonäön lisäksi on löytää mahdollisimman hyvin toisiaan tukevat yksilöt, jotka eivät ole liian läheistä sukua keskenään. Liian läheinen sukulaisuussuhde voi tutkitusti vaikuttaa negatiivisella tavalla pentujen elinvoimaan, pentuekokoon, terveyteen ja lisääntymiskykyyn. Tästä syystä olenkin pyrkinyt löytämään ja käyttämään uroksia mahdollisimman laajasti myös Suomen rajojen ulkopuolelta.

